15.1.2014

AALTOJA


Enhän mä malta sitä sitten pihdata kun jostain innostuu. Toivottavasti tekin innostutte.
Se on AALTOJA ja osoitehan taipuu turkulaisittain - aaltoi.blogspot.fi.


Tämä blogi ei enää päivity, mutta pysyy näkyvissä. Tuonne siis --> uusi blogini.

13.1.2014

Hulluja jännityksessä

Kuten sanoin niin edellisiä postauksia kirjoittaessa uusi blogi oli jo pilke silmäkulmassa ja nyt kohta se on sellaisessa kuosissa, että kehtaan pistää näytille. Kirjoittamisen olen jo aloittanut. Fiilis oli noussut huimasti parin päivän aikana. Nyt on syntynyt pieni vapautumisen tunne. Elämä hymyilee. Ei se aiemminkaan mitenkään erityisesti tallonut, pyllisti viime vuonna ehkä liian monesta suunnasta.

Eilen paistoi aurinko ja se jos mikä kohotti mielialaa. Otin hyyyyvin pitkästä aikaa kamerankin käteen ja räpsäisin pari kotikuvaa. Niistä tuli kivoja, enkä malta odottaa niiden julkaisemista.

Pidetään nyt kuitenkin fiilis korkealla ja hulluja jännityksessä. ;) Koitan saada vielä bannerin paikoilleen tässä parin päivän sisällä ja pariin postaukseen kuvat valmiiksi, niin siitä se sitten taas lähtee.

Kiitos vielä ihanista ja kannustavista kommenteistanne.

Palaamisiin!


9.1.2014

Fall seven times, get up eight

Kiitos kaikille edelliseen kommentoineille. Vastailen vielä jokaiselle. On kuitenkin aika sanoa jäähyväiset tälle blogille. Tänne on tallennettu niin monia hyviä muistoja, mutta se tuo mieleen myös monta stressin aihetta. Palaan vielä (ehkä nopeammin kuin kuvittelettekaan!), mutta puhtaalta pöydältä. Haluan taas kirjoittaa itselleni.

Tämä voi kuulostaa ehkä vähän hölmöltä, mutta kasvoin blogista erilleen. Se ei ehkä näy, mutta blogi ei tunnu niin rakkaalta kuin se joskus oli. Nyt on kova tarve tehdä tämä juuri niinkuin itsestä tuntuu. Kirjoitan blogia kuitenkin jatkossakin julkisesti. Ja jos oikein ikävä tulee niin Move 2 Flow päivittynee ihan lähiaikoina.

Damn you, silmiä sumentava blogimaailma. ;) Mukavaa, jos viihdytte seurassani jatkossakin. Ilmoitan tänne vielä missä voimme tavata jälleen. <3

Jäähyväisiksi P&G:n mainosvideo. Tämä kosketti.

 

Karnevaalikausi on ohi. 
Kiitos kuuluu teille! 

8.1.2014

Loppuunpalaminen

Valokuvausta, kirjoituksia, itsetehtyjä lapasia ja itsetehty lapsi. Diippiä ja diipadaapaa, lastenvaatteita ja vinkkejä. Kuvia ja kirjoituksia. Ainakin näistä tämä blogi on tai ainakin oli tehty. Arkielämän haasteet heijastuvat helposti blogiin.

Olen ollut poissa blogimaailmasta. Olen ollut poissa vähän kaikkialta muualtakin, paitsi kuntosalilta. Olen hurahtanut liikunnan maailmaan - ja murehtinut. Liikkunut ja murehtinut. Liikunta auttaa sanotaan, ehkä se auttaakin, mutta ei tarpeeksi. On aika ryömiä ulos omasta kolosta, olla oma itseni. En tiedä milloin palaan blogin pariin, treeniblogikin kuivui kaiken tämän keskellä, mutta ideoita on vaikka kuinka. Olen voinut viime ajat hieman huonosti, monestakin syystä. Ei ole yhtä syytä eikä syyllistä.


On ehkä aika hullua kokea voivansa huonosti, mutta sitten tuntea siitä myös huonoa omatuntoa. Minullahan on kaikki suurin piirtein hyvin, mutta ei kuitenkaan - koska kaikesta ei vain puhuta. Olen ihmistyypiltäni sellainen, joka ottaa paljon murhetta toisten ongelmista ja peilaan niitä itseeni. Ei saa valittaa kun toisilla on isompiakin murheita. Kotona on opetettu ajattelemaan, että "mitä ihmisetkin sanovat". Pitkään stressasin jopa tätä blogia, mitä lukijat ajattelee kun yhtäkkiä ei näy eikä kuulu. Tai ehkä kukaan ei muistakaan, mutta sekään ei tuntunut kivalta ajatukselta. Sitten tajusin, tämä on minun blogini, mutta minä en ole tämä blogi.

En ole halunnut vaivata ystäviä tai edes perhettä. Nyt tiedän, olisi pitänyt - jo kauan sitten. Olen miettinyt ja murehtinut, padonnut ajatuksia, hukuttanut niitä, yrittänyt itkeä niitä pois, mutta vanha sanonta toivottavasti pitää paikkansa, jaetut surut ja murheet puolittuvat. Kerran jo luulin keksineeni ratkaisun, halusin pois kotoa ja sanoin haluavani erota. (Onko olemassa 11. vuoden kriisi?) Se oli keskellä muutenkin pimeää syksyä, halusimme pariterapiaan - takaisinsoittoa ei ole kuulunut vieläkään. Toisaalta hyvä, jouduimme käsittelemään asioita itse ja tajusin, että ehkä se ei olekaan vastaus. Ei voi pakoilla, jos asioita ei käsittele, ne löytävät minut mistä tahansa. Voi vain kohdata.

Muistan, että synnytyksessä eniten jännitti se, että tilanne ei ole millään tavalla omassa hallinnassa, asioita vain tapahtuu. Se tuntui kestävän pitkään, vaikkei tosiasiassa ollutkaan ihan kamalan pitkä aika. Joskus elämässä käy samalla tavalla. Asioita vain tapahtuu ympärillä etkä voi niille mitään. Tulee kipuja ja tunnet myös toisten kivut. Eikä auta taistella niitä vastaan vaan luovia niiden läpi - ja ottaa joku tueksi.


Olkoon tämä vuosi pirteämpi (toivottavasti saadaan sitä lunta, ja siten myös enemmän valoa) ja nyt aloitankin kolostani ryömimisen kysymällä, että mitä teille kuuluu?

P.s. Ei saa huolehtia, en ole masentunut. Olen vain ahdistunut kaikesta siitä mitä elämä on minulle antanut (ja ottanut). Pää ei vain aina pysynyt mukana muutoksissa.